Taaperon huone

3/31/2017


Kerroin tuossa taannoin pienimmän siirtyämästä pinnasängystä* pois, samalla hänen koko huone kävi läpi pienen muodonmuutoksen. Ajatuksena oli muuttaa huonetta niin, että siellä olisi hauskempi leikkiä, joten ennen satunnaisia yökavereita palvellut iso sänky sai siirtyä antamaan tilaa majalle sekä lelujen säilytyslaatikolle. Halusimme huoneeseen myös pöydän, jossa voisi piirrellä tai järkätä niitä kuuluisia illallisia, joista olemme nyt päässet nauttimaan ihan kyllästymiseen saakka punaisen led öljylampun eli "kynttilän" tunnelmallisessa valossa. 
Pöydän sekä lelulaatikon ostimme poikkeuksellisesti uutena läheisen Kodin1:n loppuunmyynnistä aivan järjettömän edullisesti, en ollut siihen mennessä onnistunut löytämään sopivaa settiä mistään päin maailmaa, joten tartuin tarjoukseen. Samalla reissulla löysin kangasta, jonka hyödynsin majaan- sen tekemiseen pystyy jopa minunlaisenikin surkea ompelija.
Vaatekaapin ovet maalattiin liitutaulumaalilla, tällähetkellä ne ovat toimineet teatterinesitysten taustana tuikkivineen tähtineen ja sivuverhoineen, joskus oviin saapuu myös kivoja viestejä kylässä käyneiltä.

Tänään lelut ovat erityisen järjestyksessä niiden omistajan matkatessa kohti Tukholmaa isovanhempien kanssa. Loput perheestä ovat käyttäneet tilaisuuden heti hyväkseen ja täällä me kaikki pötkötämme sängyssä. Karvainen hieman yritti saada meihin ensin vauhtia, huomatakseen että se on aivan turha luulo.





You Might Also Like

2 kommenttia